Keltanokan ABC sytostaatteihin

Sytostaatteja eli solunsalpaajia käytetään tuhoamaan syöpäsoluja. Ne aiheuttavat erinäisiä sivuvaikutuksia, kuten hiustenlähtöä, väsymystä, pahoinvointia, ummetusta, ripulia, iho-oireita, limakalvojen kuivumista, särkyjä, sekä itkua ja hammasten kiristystä kaupan päälle. Keltanokkana haluankin edes hieman raottaa, mitä kannattaa huomioida sytostaattihoitoa saataessa, vaikka toki oireet voivat olla hyvinkin yksilöllisiä. Ensinnäkin, varaa kaappiin erilaisia juomia, joiden kuvittelet itsellesi maistuvan esim. mehuja, vichyä jne. Myös sapuskaa kannattaa varata, etenkin jos sinulla ei ole ketään, joka kaupassa voisi puolestasi käydä. Syö säännöllisesti-ja terveellisesti, mikäli suinkin voit, sillä uskon ravitsemuksella olevan suotuisia vaikutuksia vointiin. Lepää, lepää, lepää, niin paljon kuin voit, ilman, että olet makuuhaavoilla...;) Äläkä missään tapauksessa sovi mitään menoja hoitoja seuraavalle viikolle. Ja heti kun kykenet, kannattaa kipaista ulkona vaikka viisikin minuuttia, sillä pienikin tauko makaamiselle ja neljän seinän sisällä kykkimiselle antaa piristysruiskeen, jonka turvin jaksaa oireita taas sietää.

Minun tapauksessani sytostaatteja eli doketakselia (kauppanimeltään Taxotere) käytetään pienentämään kasvainta oikeassa rinnassani, joka on jopa 8 cm läpimitaltaan(ja ettei kuulostaisi niin hurjalta, niin aktiivista osaa kasvaimesta on noin 3cm:n pätkä + lisäksi kakkoslaatua oleva imusolmuke kainalossa). Hoitotapaani kutsutaan neoadjuvanttihoidoksi, sillä minua ei ole vielä leikattu. Leikkaus, ja sen jälkeinen sädehoito tulevat ajankohtaiseksi joskus syssymmällä, kun olen saanut kolmen viikon välein kahdeksan kertaa sytostaatteja, HUH. Mutta kaipa lääkärikunta on viisasta ja tietää mikä on parasta, vaikka itse olisin valmis leikkaukseen saman tien. 

Lääkäri oli paria viikkoa ennen ekaa sytoani kerrannut muutamat seikat joita tulisi huomioida hoidon aikana. Ei massatapahtumia, eikä uimahallia tai kuntosalia, ei ulkomaanmatkoja ja yli puolen vuoden sairasloma heti kättelyssä. Hieman tuossa ohjeistuksessa oli sulattelemista. sillä ensi havaintoni oli että elämäni supistuu olemattomiin.Onneksi olen niin huono suunnittelemaan esim. kesän rientoja, ettei ainakaan ulkomaan matkaa ole tullut varattua, mutta kesän festarit saavat nyt jäädä ja siis ettei salille tai uimahalliinkaan...! Ja huikaisevan pitkältä ajalta tuntuva sairasloma mietityttää myös. Sairaslomaa lääkäri perusteli tietysti sairauden vakavuudella ja infektioherkkyydellä, sillä työni on hyvin asiakaskeskeistä. Silti en ole välttynyt ajatuksilta, että jos sittenkin olen työkuntoinen (no en kyllä ole ollut) ja tietysti myös taloudellinen puoli huolettaa. Sairaspäivärahan hakeminen ärsytää, kun on tottunut tulemaan toimeen ilman holhousta. 

Itse sytostaattihoito alkoi oikeastaan jo edellisenä päivänä kortisonitableteilla ja vatsansuojalääkkeellä, sekä hoitopäivän aamuna pahoinvointilääkkeellä, joita kaikkia otetaan neljänä päivänä hoitopäivän välittömässä läheisyydessä, pahoinvointilääkkeitä toki saa ottaa tarpeen mukaan muutenkin. Itselleni oli kyllä melkoinen yllätys tuo lääkemäärä, joka apteekista piti kantaa ennen hoitojen alkua. Kertoivat, että ko. lääkitykset oli aiemmin tarjottu sairaalasta, mutta nyt ne siis ostettiin itse.

Hoitopäivän aamuna köröttelin lähes tyhjän bussin kyydissä sairaalaan ja odotellessani vuoroani tsekkailin erinäisiä syöpä-, tissi- ja huiviesitteitä odotustiloissa, kunnes kutsu kävi sytostaattiosastolle. Viimeiset kortisonit huiviin ja siitä hoitajat saattelivat lavitsalle, jonka viereen asettelin nyssäkkäni (kyllä- tajusin jopa ottaa kirjan ja lehden lisäksi eväitä mukaan!) Sopivasti myös tv oli lavitsani edessä, joten oli kätevää tsekata aamutv:tä ja Midsomerin murhia siinä sivussa. Hoito aloitettiin laittamalla kyynärvarteen kanyyli ja siihen keittosuolatippa tippasemaan. Tämän jälkeen vuorossa oli Herceptin- pistos, jonka vuoksi ekalla kerralla oli oltava osastolla seurannassa kuusi tuntia mahdollisten sivuvaikutusten vuoksi. Herceptiniä minuun pistetään ilmeisesti seuraavan vuoden ajan HER2- reseptoria taltuttamaan. Herceptinin jälkeen piti odottaa puoli tuntia, ennenkuin sytostaatti,  laitettiin tippumaan suoneen. Osastolla oli tarjolla hedelmiä ja pieniä sipsi (!)pusseja, sekä mehua meille hoidossa oleville. En kyllä aivan ymmärrä tuota sipsi-aspektia, kun ajatellaan, että syöpäpotilaan tulisi syödä terveesti, mutta noh, maistuivathan ne hyviltä siinä makoilun, lukemisen ja tirsojen ohessa. Minkäänlaisia vaivoja tai sivuvaikutuksia minulle ei tuona päivänä tullut, eikä seuraavanakaan. Olo oli täysin normaali ja kykenin toimimaan normaalisti.

Helvetti alkoikin kolmantena päivänä lääkityksen saamisesta. Ummetus ja muut suolisto-oireet olivat pahimpia oireita ja mies kuskasi lisää lääkearsenaalia apteekista oloa helpottamaan, sillä tähän eivät tepsineet luumut tai muut luonnonantimet. Väsymys oli melkoista, silmät puoli tangossa hoipuin mm. ruokapöydässä, sekä tietysti sängyn, sohvan ja wc:n väliä. Pää tuntui järjettömän raskaalta ja raajoja ja jalkapohjan hermoja särki. Jonkin verran jaksoin lueskella, vaikka löysinkin sitten itseni kirja tai lehti kädessä uinailemassa. Siitä olen iloinen, että kykenin syömään- ruokahalu ei siis välttämättä mene, mutta suu tuntui lähinnä poimuiselle ja kuivalle kuun kamaralle. Suun kuivuminen muuttaa jonkin verran makuaistia, esim. kahvi maistuu täysin litkulle, ja vielä nytkin, lähes kaksi viikkoa sytostaateista, karkkia syödessä maku oli kuin olisi kaatanut suuhun pelkkää sokeria, pop cornia maistellessa taas suu maistui pelkälle suolalle, eikä poppareille laisinkaan.

Kuudentena päivänä hoidosta- sairastettuani kolme päivää lähes vuoteen omana- jaksoin käydä sen verran ulkona, että kiersin miehen kainalossa korttelin ympäri. Seuraavana päivänä onnistui sama lenkki yksin kissan kanssa, sillä olin päättänyt että nyt saa kokopäivä makoilu riittää. Raskas olo päässä jatkui kuitenkin vielä useita päiviä, vaikka päivä päivältä jaksoin olla pystyssä yhä pidempiä aikoja. Nyt tasan kaksi viikkoa ekasta hoitokerrasta olo alkaa olla hyvä, joskin väsymys tulee herkästi ja naamataulun väri muistuttaa lähinnä Draculan olemusta. Mielenkiinnolla odotankin viikon päästä otettavien veriarvojen, etenkin hemoglobiinin, tuloksia. 

Sytostaattihoidon jälkeen olo on kuin tällä juna-aseman laiturille unohtuneella pinkillä kassilla- rättiväsynyt, mutta silti jostain pään syövereistä tulee tunne, että on elossa ja potkii!

Ihmisluonto on kuitenkin siitä kätevä keksintö, että kun olo alkaa paranemaan, niin myös into nousta sängynpohjalta aktivoituu. Niin minullakin, mutta juurikin tuo raskas pää ja puolitangossa pysyvät luomet saivat kyllä menohalut tyssäämään tyystin. Itkukin tirahti muutamaan otteeseen ihan vaan kipeän olon vuoksi. Nyt odotan rehellisesti sanottuna melko nihkeästi seuraavaa hoitokertaa (ja niitä kaikkia yhteensä seitsemää kertaa, jotka minua vielä odottaa), sillä kammoksun noita kaikkia saamiani oireita- ja mistä minä tiedän, voiko eri kerroilla reagoida eri lailla vai pysyvätkö oireet aina samana vai tottuuko kroppa tuohon solumyrkkyyn?! Kammoksumisesta huolimatta olen toki todella iloinen siitä, että olen hoidon piirissä ja saanut hyvää hoitoa tähän saakka (mitä nyt tuskin tarvitsee tässä puolustella tai erikseen sanoa, mutta sanotaan nyt ihan siksi, että oikeasti tuntuu, että minua on hoidettu kuin kukkaa kämmenellä...!)