Viime viikon magneettikuvien tulokset sain eilen ja iloisia kuulumisia sieltä tulikin. Kasvain on lähtenyt sytostaatin toimesta pienenemään, ja kahden sentin pienentyminen on mielestäni hyvä setti kun ajattelee, että alkuperäinen läpimitta oli 8 cm. Että jee, eipä ole turhaan kärsitty näitä kaiken kattavia oireita sytostaateista. Kysäisin myös lääkäriltä, onko mitään mahkuja lähteä leikkaamaan aiemmin kuin marras-joulukuulla. No, mahkut on siinä, mikäli kasvain ei enää pienenisi tai sitten lähtisi takaisin kasvuun. Silloin kuulemma leikattaisiin nopeastikin, mutta enpä taida toivoa kumpaakaan vaihtoehtoa kohdalleni. Olen niin orientoitunut tähän "projektinomaiseen" taudin hoitamiseen, että mennään nyt jäljellä olevat 5 hoitokertaa vaikka hampaat irvessä. Ja todellakin ajattelen, että hoitokertoja on enää "vain viisi" ja ensi kerran jälkeen ollaan jo puolessa välissä, eli mahtavaa. Takaraivo muistutta kuitenkin, että kaikkea voi tulla tielle ja tilanteet elää, kun tästä taudista on kyse. Nytkin tuntuu, että uskaltaako ihan hulluna iloita kasvaimen pienenemisestäkään, jos sitten tuleekin takapakkia. Mutta jos nyt opetellaan uutta positiivista rytmiä elämään, niin iloitsen prkl siltikin!
Lääkärin tapaamisen lisäksi sytostaatti numero kolme, sekä herseptiini- pistos olivat myös eilen, että loppuviikon "oloja" odotellessa. Makuaisti ilmoittelee, että jotain on taas tulossa, tuntuu ettei mikään oikein maistu miltään. Muuten olenkin pörrännyt kortisonihuppelissa tämän päivän. On sulatettu pakastinta, pesty pyykkiä, tehty sapuskaa ja leivottu pullaa. Nyt tuntuu että uni voisi olla poikaa, mutta viime aikoina unet ovat karanneet sen myötä, kun olen kömpinyt sängyn pohjalle, ärsyttävää. Toisaalta on sitten tullut otettua kirja käteen ja luettua senkin edestä, kirjatoukka kun olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti