Melkein puoli välissä sytojen kanssa. No siis ensi kerralla kahden viikon päästä ylitetään puoliväli, mutta malttamaton kun olen niin koetan ajatella, että voiton puolella enivei. On ollut ajoittain vaikeaa tällä(kin) kertaa sietää näitä oireita ja mopo meinaa keulia heti, kun olo on hiemankaan jaksavampi. Tarkoitan siis sitä, että sitä vain alkaa puuhastelemaan unohtaen rajallisen jaksamisensa ja sitten yhtäkkiä tulee stoppi ja on pakko palata sohvan nurkkaan lepäämään. Välillä on jo sellainen olo, että alan kirkumaan, mikäli joudun vielä makaamaan tai istumaan, luen vielä yhdenkin lehden tai kirjan tai katson leffan tai tv- ohjelman. Sillä vaikka noista kaikista nautinkin yleensä suunnattomasti, niin alkaa välillä riittämään tämä pysähtyneisyys ja ajoittainen vihannes-elämä. Eniten kyrsii se, ettei pääse liikkeelle niinkuin haluaisi. Kaipaan hikistä jumppaa ja juoksulenkkiä niiiin kovasti.
Sytostaattioireet näyttävät vaihtelevan kerta kerralta jonkin verran ja tällä kertaa olo oli kuin jollain pumpulipallolla. Kosketus tuntui iholla pumpuliselle, suussa tuntui pumpuliselle, päässä tuntui pumpuliselle, ihan kuin kaikki hermon päät olisivat karanneet jonnekkin ulottumattomiin. Väsymys, pissalla laukkaaminen ja vatsa-suolisto-oireet ovat olleet toki mukana myös, ja tietysti pahvin tuntuinen suu. Ja toisaalta olo oli vähän niinkuin olisi krapulassa, varsin ikävä tunne siis. Jännä, että sitä näinä väliviikkoina vähän niinkuin unohtaa noita oireita ja ajattelen syöpääkin vain ohimennen, mutta auta armias kun sytostaattioireet alkavat, niin pientä paniikkia hiipii pääkoppaan, kuin samasta sytostaatti-tippapullosta uutettuna. Paniikilla tarkoitan lähinnä niitä ajatuksia, että selviänkö, mitä jos en (vaikka en oikeastaan sitä vaihtoehtoa suostu edes ajattelemaan) ja silloin nousee kokonaisuudessaan tämän syövänpaskan epäreiluus pintaan.
Positiivista on, että ruoka on maistunut- ehkä liiankin hyvin, mutta I don't care, onhan sitä kicksejäkin saatava ja ruoka ja minä ollaan vanhoja ystäviä tässä kicksi-asiassa. Pitäisi ehkä ottaa selvää syöpäihmisten suositusravitsemuksesta, vaikka aika terveellisesti mielestäni murkinoinkin. Hiilarit tosin maistuu melkoisen hyvälle ja juustoa suorastaan himoitsen tällä hetkellä. Olen jostain joskus lukenut, että keho kyllä pyytää sitä ruoka-ainetta mitä se tarvitsee, niin järkeilin, että johtuuko tämä mieliteko siitä, että sytostaatit käsittääkseni verottaa kropan kalkkivarastoja. Vai onko tämä vain puhdasta himoa;D Oltiin viikonloppuna tyttären kanssa kaksin kotona miesväen ollessa reissussa, pidettiin leffamaratonia ja syötiin hyvin. Sain myös makoilla ulkona lämpimässä paikassa muutaman tunnin ihan yksin, ihanaa. Lauantai-aamuna oli sen verran ok olo, että jaksoin paistella meille pannukakutkin, mmmm:P, vaikka itselle makuelämys ei ollut tästä pahvisuusta johtuen aivan sitä luokkaa, mitä se olisi voinut olla. Mansikoita on tullut myös popsittua koska ne maistuvat kesälle, mutta siksikin, että marjoissa on niin paljon hyvää pienessä paketissa, että potkikoon nekin osaltaan tuota kasvainta ulos minusta.
Nyt sanon heipat, sillä aamulla on aika peruukin muodistamiseen, jotta saan sen mukaan viikonlopun rientoihin. Luvassa on peräti matka (uskomatonta tämän parin kuukauden kykkimisen jälkeen!! :) Muistakaa Siskot, syödä hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti