Pitkä kirjoitustauko takana, vaikka ajatuksia ja postausideoita on kyllä sinkoillut päässä tänä hiljaiselon aikana, sisältäen niin syöpää kuin unelmia, haaveita, tulevaisuutta- ja toki menneisyyttäkin erilaisine elämänvalintoineen on tullut peilattua. Olo ei ole ollut jatkuvasti harmaa tai alavireinen, kun ei ole oikein vaihtoehtoja niin sitä vain koettaa klaarata päivästä toiseen ja etsiä (repiä?) ilon ja onnen hippusia sieltä mistä niitä vain löytää. Koettanut siis kääntää purtta positiiviseen ajatteluun (vaikka sanana positiivinen on niiiin viljelty, että se miltei aiheuttaa näppylöitä, mutta siitä lisää jossain muussa yhteydessä.) Sitten on nää sytoviikot, jolloin maailma romahtaa ja itkettää koko paska ja erityisesti se että suurin toive kaikista olisi elämän normalisoituminen. Olen jaksanut ihmetellä tuota sytostaatin ja Herceptiinin liittoa mielialan alentajana, ja kyllä mielestäni niillä on erittäin ankeuttava vaikutus. Olo on kuin Harry Potterin ankeuttajien käsittelyn jälkeen, vaikka sitten kun alkaa helpottamaan niin mielialaoireetkin vähenee. Toinen on tietysti nämä saatanalliset vaihdevuosioireet, jotka tekee allekirjoittaneesta välillä sellaisen raivottaren (etenkin kun siihen lisää tähän sairauteen turhautumisen) että läheiset saavat pitää kiinni hatuistaan. Ja toisaalta siinäkin pelko, että tuleeko musta nyt oikeasti 46-vuotiaana joku ryppyinen mummo, jolla kohta osteoporoosit syö luut ja ryhti kumartuu. Hikoilu on myös sitä luokkaa, että paitaa saa vaihtaa ja kaljua kiillottaa hiestä ajoittain urakalla, tosin niihin vaikuttaa kielteisesti tietysti tuo lääkeyhdistelmäkin. Olenkin alkanut miettimään, helpottaisiko ravitsemus-asiat tuohon kokonaisvaltaiseen hien lentoon. Uskon että vaikuttaa, mutta lääkeviikolla en jaksa erityisesti seurata mitä suuhuni laitan, sillä se mikä edes jollekin tuossa lähes makuaistittomassa suussa maistuu (ja yleensä se on hiilari:D ) saa paikan suuni estradilta. Mutta sytoviikkojen ulkopuolella koetan sitten vähentää esim. sokerin syönnin minimiin. Esim. ennen viime sytoa olin kokonaisen viikon ilman sokeria (tarkoittaa siis karkkeja, pullia yms.), eikä edes tehnyt tiukkaa. Ehkäpä teen saman ensi viikoksi, kunhan tästä taas olen lopullisesti elävien kirjoissa.
Sytostaatit ovat nyt ylittäneet puolivälin ja nyt vain odottelen motivaatiota sietää kaksi viimeistä hoitokertaa kunnialla. Siis armas Lokakuu, voisitko jo saapua ja sitten siirtyä pikaisesti loppua kohden, jotta pääsisin tuosta kammottavasta doketakselista. Muuta en nyt oikeastaan tähän hetkeen kaipaisikaan (paitsi ehkä sitä, että oman elämän takaisin saaminen olisi kiva yllätys;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti